Isänmaallisuudesta

	Isänmaallisuus, maansa edun puolustaminen, on eri aikoina merkinnyt erilaisia asioita. Toisinaan se on merkinnyt sotaan lähtöä, parempina aikoina taas rauhan rakentamista. Nykyisin sanalla on fasistisen militaristinen kaiku ja sitä käytetään rasismin lietsomiseen, mutta on muistettava, että juuri venäläisten sotilaiden isänmaallisuutta on kiittäminen Hitlerin kukistumisesta ja fasismin uhan torjumisesta. 
	Toisen maailmansodan aikaisessa Suomessa maan edun puolustaminen tarkoitti taistelua rajantakaista vihollista vastaan. Vaikka sodan päättymisestä tulee syyskuussa kuluneeksi seitsemänkymmentä vuotta, kummittelee isänmaalliseksi itseään kutsuvien suomalaisten ajatuksissa edelleen mielikuva Venäjästä uhkana. Isänmaallisuus on kuitenkin rakentava voima, kunhan sen päivittää nykypäivään.
	Suomen suurin etu on aina ollut sen puolueettomuus, ja sen taloudellisen hyvinvoinnin perusta läheiset idänsuhteet. Tämä on kuitenkin ristiriidassa Naton laajenemispyrkimysten kanssa, ja siksipä sen sodanlietsojat tekevätkin kaikkensa riistääkseen Suomelta sen puolueettomuuden ja tuhotakseen kauppasuhteet itään, mitä yksikään maansa etua puolustava suomalainen ei varmasti halua.
	Nato-haukat vetoavat retoriikassaan mielellään suomalaisten isänmaallisiin tunteisiin tarttumalla vanhoihin muistoihin Venäjästä Suomen vihollisena, mutta nykypäivässä heidän sumutuksellaan ei ole minkäänlaista totuuspohjaa. Nykyaikana isänmaallisuutta onkin asettua sodanlietsontaa vastaan ja puolustaa ylpeydellä niitä asioita, jotka ovat aina olleet suomalaisille rakkaita: Rauhaa ja puolueettomuutta.